Alaselkäkipu

Alaselkäkipu on tavallinen vaiva, josta yli 80 % ihmisistä kärsii elämänsä aikana. Puolet työkyvyttömyyseläkkeistä ja sairauspoissaoloista johtuu selkäkivuista.

Mistä alaselkäkipu johtuu?

Tavallisin syy selkäkipuun on pieni kudosvaurio selän alueella.

Selkäkipujen taustalla on usein selän epätasainen kuormittaminen. Väärät asentotottumukset, lihaskireydet ja -heikkoudet, alaraajojen pituuserot ja jalkojen virhetoiminta voivat altistaa selkävaivoille.

Miten selkäkipua hoidetaan?

  • Vältä totaalilepoa, kevyt liike jopa alussa eduksi.
  • Akuutin kivun helpotuttua pyritään lantion ja selän hallintaa lisäämään harjoitteilla.
  • Parannetaan liikkuvuutta harjoitteiden avulla, mikäli väärät asentotottumukset ovat aiheuttaneet lihasten kiristymistä.
  • Jos jaloissa on todettu virheasento, korjataan sitä harjoitteiden lisäksi yksilöllisillä ortooseilla eli tukipohjallisilla.
  • Tukipohjalliset voivat tulla kyseeseen myös jalkojen pituuserossa lantion asennon tasaamiseksi.

Suomen Askelklinikat

Askelklinikat on vuonna 1995 perustettu valtakunnallinen hoitolaitosketju, jonka fysioterapeutit ovat alaraajaongelmien asiantuntijoita. Toimimme omilla fysioterapiavastaanotoillamme tai lääkäriasemien yhteydessä.